Nosework – Oman elämänsä erikoisetsintäkoirat

Koiran hajuaistia hyödyntävät harrastuslajit ovat pitkälti metsästyskoirien ja pk-rotuisten saatavilla, ainakin, jos kokeisiin asti mielii. MEJÄ-kokeet ovat kaikille roduille avoimia, mutta varsinkin kaupunkiasujalle sen harjoittelussa on omat haasteensa sopivien paikkojen suhteen. Nosework on kaiken rotuisille avoin koiraharrastuslaji, jossa hajuaisti valjastetaan tehokkaaseen käyttöön.

Miten nosework lajina syntyi?

Nosework kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008. Sen innoittajina olivat rescuekoirat, joiden hoitajat halusivat tarjota koirille mielekästä ja itseluottamusta kasvattavaa tekemistä. Työkseen hajutyökoiria kouluttavat Ron Gaunt, Amy Herot ja Jill Marie O’Brien ohjasivat hoitajia nenätyöskentelyharjoituksissa koirien aktivoimiseksi. Ryhmä huomasi, että aktiivinen haisteleminen ja nenän käyttäminen paransi koirien hyvinvointia. He kehittivät harjoituksen ympärille kilpailusäännöt, ja laji levisi kaikkien koiranomistajien saataville. Nosework on kasvattanut nopeasti suosiotaan jo useassa eri maassa. Suomessa nosework -kokeissa käytetään samoja kilpailuhajuja kuin Ruotsissa.

Nosework kilpailumuotona

Nosework on laji, jossa koiraa etsii kolmea hajua erilaisissa ympäristöissä. Ykkösluokassa etsitään yhtä hajua (eucalyptus), kakkosluokassa kahta hajua (eucalyptusta ja laakerinlehteä) ja kakkosluokassa kaikkia kolmea (eucalyptusta, laakerinlehteä ja laventelia). Kakkos- ja kolmosluokassa hajut voivat olla myös kilpailuhajujen yhdistelmiä.

Kilpailuissa etsittäviä ympäristöjä on neljä. Sisätilaetsintä on nimensä mukaisesti sisällä, yhdessä tai useammassa huoneessa tehtävä etsintä. Tila voi olla myös avoimelle alueelle rajattu ja sisustettu tila. Ulkoetsinnässä etsintäalue on ulkona. Alue voi olla millainen ulkotila tahansa: piha-alue, rakennuksen seinusta tai vaikkapa metsää. Laatikkoetsinnässä kohdehaju on piilotettu lattialla oleviin toisiaan muistuttaviin esineisiin, jotka voivat olla esimerkiksi pahvilaatikoita, laukkuja tai ämpäreitä. Etsintäympäristö jäljittelee tullikoiran työskentelyä matkalaukkujen joukossa. Ajoneuvoetsinnässä etsintäkohteena on yksi tai useampi kulkuväline kuten auto, traktori tai mopo.

Hyvä laji kaikille

Nosework on suunniteltu lajiksi kaikille koirille ja ohjaajille. Lajin perusajatuksiin kuuluu, että se on mukavaa tekemistä sekä koiralle että ohjaajalle. Se ei vaadi erikoistaitoja, ja arkinen hallittavuus riittää tottelevaisuudeksi. Koirat suorittavat tehtävät yksitellen, joten laji sopii myös aroille koirille. Koulutuksessa tarvitaan vain jokin koiraa motivoiva asia, jolla se pystytään palkitsemaan. Noseworkia on helppo harjoitella missä tahansa, koska piilon voi tehdä minne tahansa – vaikka omaan kotiin tai lenkin varrelle. Se on yksinkertainen ja tehokas tapa aktivoida koiraa myös ilman kilpailutavoitteita. Toisaalta lajin haasteet eivät lopu kesken, koska hajupiilot voivat olla millaisia tahansa: vain ohjaajan mielikuvitus on rajana. Kolmen kilpailuluokan jälkeen noseworkissa on nimittäin mahdollista kilpailla vielä kutsukilpailuna toteutettavissa eliittiluokissa, joissa tähdätään virkakäytössä olevan työkoiran taitoihin ja varmuuteen.

Julkaistu alun perin SporttiRakissa

Vainuvoiman nosework-kurssit