podcast
hyötykoirat
hajutyöskentely
smartdog
perustaidot
muut
uutiset ja tapahtumat
verijälki
käyttäytymisanalyysi
jäljestys
kuulokoira
tukikoira
hyvinvointi
kuntoutus
fyysinen harjoittelu
suhde koiraan
ohjaajan toiminta

Hajutyökoiran ilmaisu on ohjaajan apuväline

Hajutyöskentelyä tekevän koiran päämääränä on sille opetetun hajun löytäminen. Etsiminen on koirille luontaista ja helppoa; kun koira on motivoitunut löytämään hajun, se oppii pian käyttämään hajuaistiaan tehokkaasti saavuttaakseen palkkionsa mahdollisimman nopeasti. Koiran ohjaajalle vaikeinta on yleensä koiran lukeminen etsinnän aikana: milloin koira on hajulla ja milloin se on löytänyt etsimänsä kohteen. Jos haju on koiralle merkityksellinen, eli se tietää saavansa sen löytämisestä hyvän palkkion, se on myös motivoitunut osoittamaan löytönsä. Pienimpien merkkien havaitseminen voi olla vaikeaa etenkin harjaantumattomalle koiranohjaajalle. Ihmisen tehtävää helpottamaan koiralle voidaan opettaa erikseen ilmaisu eli tietynlainen käytös, jonka koira tekee aina hajun löytäessään. Ennalta opetettu ilmaisu on ohjaajalle koiran selvimpiäkin merkkauksia helpompi tunnistaa esimerkiksi jännittävässä koetilanteessa.

Aktiivinen ja passiivinen ilmaisu

Ilmaisut on tapana jakaa passiivisiin ja aktiivisiin ilmaisuihin. Passiivinen ilmaisu tarkoittaa, että koira jää paikoilleen löytäessään hajun. Se voi vain pysähtyä seisomaan hajun luo, tuijottaa hajulähdettä, jähmettyä koskettamaan sitä kuonollaan tai käydä maahan tai istumaan. Aktiivinen ilmaisu taas tarkoittaa sitä, että hajun löytäessään koira alkaa toimia vielä enemmän, esimerkiksi raapia kohtaa, jossa haju on. Aktiiviseen ilmaisuun saattaa liittyä myös haukkuminen, ja haukkuilmaisua harkitessaan on hyvä miettiä sitä, paljonko koira muuten haukkuu etsinnän aikana. Osaako ohjaaja siis erottaa toisistaan muuten vain haukkumisen ja ilmaisuhaukun?

Kun koira on motivoitunut löytämään sille opetetun hajun, se yleensä pyrkii aktiivisesti niin lähelle hajulähdettä kuin mahdollista. Jos koira ikään kuin saa itse valita ilmaisunsa, se on yleensä aktiivinen – koira haluaa palkkionsa ja osoittaa raivokkaasti löytäneensä sen. Jotkut koirat saattavat ryhtyä tarjoamaan myös toisenlaisia ilmaisuja. Ne valitsevat yleensä jonkin sellainen käytöksen, josta ovat muutenkin saaneet palkkioita. Tällaisessa tilanteessa ohjaajan on oltava tarkkana siitä, että koira ei ala tehdä valeilmaisuja siksi, että ilmaisukäytös itsessään on sille kovin palkitseva. Ilmaisun pitäisi kuitenkin olla koiralle fyysisesti helppo ja miellyttävä tehdä – vaikkapa lyhytkarvainen, makuulle menolla ilmaisemaan opetettu koira saattaa märällä säällä jättää ilmaisun tekemättä, jos se kokee makuulle käymisen olevan turhan epämiellyttävää suhteessa löydön ilmaisemisesta saamaansa hyötyyn. Tämä asia on hyvä pitää mielessä esimerkiksi nivelvaivoista tai muista vastaavista sairauksista kärsivien koirien kanssa.

Ilmaisu käyttötilanteen mukaan

Ilmaisua valitessa on tärkeää miettiä eri kanteilta sitä, mitä koira etsii ja millaisissa paikoissa. Aktiivinen ilmaisu sopii hyvin koirille, joiden työssä on paljon hankalia, tarkoituksellisia esteitä, eikä materiaalivahingoilla ole juuri merkitystä, kunhan kohde löytyy. Tällaisia ovat suurin osa virkakäytössä olevien koirien tehtävistä: esimerkiksi huumausaineita tai rahaa voidaan kätkeä maan alle tai vaikeisiin kohteisiin sisätiloissa. On tärkeää, että koira todella haluaa kohteen luo ja paikallistaa sen ympäristöstä välittämättä. Myös tryffelikoiran etsinnän kohteet ovat maan alla, ja silloin ilmaisun on hyvä olla sellainen, joka aktivoi koiraa pyrkimään lähemmäs ja lähemmäs löytöään.

Monessa tilanteessa koira ei kuitenkaan saisi ilmaisullaan vahingoittaa kohdettaan tai ympäristöään. Kuinka pitkälle virkakoira voi mennä ilmaisunsa kanssa, kun etsinnän kohteena on ihmisten omaisuutta, esimerkiksi autoja? Jos kantarelleja etsivä koira ilmaisee löytönsä raapien, on tuloksena helposti sienimuhennosta. Toisaalta kuonokosketus voi provosoida koiraa ottamaan sieniä suuhunsa. Nose work -kokeissa turhan raju ilmaisu voi aiheuttaa vahinkoa koealueella, mistä seuraa virhepisteitä. Home- tai ludekoira taas ei saisi asiakkaan luona työskennellessään vahingoittaa asiakkaan omaisuutta.

Myös passiivisesti ilmaisevan koiran pitää olla motivoitunut löytämään kohteensa, jotta se jaksaa tarkentaa loppuun asti eikä ala sen sijaan ilmaista kohteesta kauemmas leijaillutta hajua tai tehdä valeilmaisuja palkkion toivossa. Etsintää tekeville koirille hajun tulisikin olla aina tärkein; opetettu ilmaisu on apuväline, joka auttaa ohjaajaa koiran lukemisessa. Seuraavassa artikkelissa pohditaan lisää ilmaisun opettamista!

Julkaistu myös SporttiRakissa