Jäljestäminen on yksi ensimmäisiä koirien hyötykäytön muotoja. Koirien luontaista taitoa jäljestää on aluksi käytetty hyväksi metsästyksessä, ja edelleen metsästäjät käyttävät apunaan riistaa ajavia koiria. Myöhemmin koiria on hyödynnetty paitsi riistaeläinten myös kotieläinten ja ihmisten jäljestämisessä. Koirat voivat jäljestää esimerkiksi eksyneitä sienestäjiä, rikospaikalta pakenevia tai maastossa rajan yli maahan tulleita. Jäljestäminen on mainio tapa tarjota koiralle virikettä sen lajityypilliseen käyttäytymiseen myös täysin ilman isoja työskentely- tai koetavoitteita.
Vaikka koirat osaavat jäljestää luonnostaan, on niiden kanssa etenkin ihmisten jälkien suhteen harjoiteltava monia asioita, jos jäljestystaidon haluaa valjastaa ihmisen hyötykäyttöön. Aivan ensimmäiseksi koiralle on opetettava, että sen halutaan jäljestävän nimenomaan ihmisiä. Koiranohjaaja ei halua koiran nostavan tien laidasta peuran, jäniksen tai toisen koiran jälkeä – vain metsään mennyt ihminen on kiinnostava. Jotkin koirat ovat luonnostaan kiinnostuneita myös ihmisjäljistä, mutta monelle varsinkin vieraan ihmisen jäljet maastossa ovat merkityksettömiä.
Koiralle on luontaista valita tuorein jälki. Jos ajokoira on lähtenyt jäniksen jäljelle, sen on todennäköisesti järkevää vaihtaa ajamansa jälki ensin aloittamansa jäljen ylittävään tuoreempaan jälkeen, koska kohteen saavuttamisen mahdollisuudet paranevat. Kun koira jäljestää ihmistä, sen halutaan pysyttelevän saman ihmisen jäljellä. Koiran on siis keskityttävä yksilön hajuun jälkien tuoreuden vertaamisen sijaan. Harhajälkien ylittämistä on hyvä harjoitella tietoisesti erikseen. Ihmisyksilön hajuun keskittyminen auttaa koiraa myös alustanvaihdoissa, joissa taustahaju – siis alusta, jolla jälki kulkee – muuttuu varsinaisen jäljestettävän hajun pysyessä samana.
Kulmat ja jyrkät suunnanmuutokset vaativat usein oman harjoittelunsa, vaikka jäljen seuraaminen sinänsä onkin koiralle luontaista. Joissakin kilpailulajeissa, kuten FH-kokeessa, jäljestämisen tarkkuus ja tekniikka ovat arvosteltavia asioita. Koetyöskentelyn vaatima tarkkuus on opetettava koiralle erikseen, ja hyvästä tarkkuudesta on paljon hyötyä myös metsässä. Toinen asia, jonka koirat yleensä luonnostaan osaavat, on jäljen kulkusuunnan valinta. Ohjaajan on kuitenkin hyvä harjoitella asiaa varmistuakseen, ettei itse johda koiraa harhaan tai toisaalta auta sitä kulkusuunnan suhteen jälkeä nostaessaan.
Yksi vain ihmisten jäljestämiselle ominainen tehtävä on jäljelle jätettyjen tai pudonneiden esineiden ilmaiseminen. Koira, joka pitää jäljestämisestä, ei välttämättä kiinnostu esineistä lainkaan, jos sille ei ole erikseen opetettu niiden arvoa. Toisaalta taas koiraa, joka ei ole kovin innostunut jäljestämisestä, voidaan motivoida jäljestämiseen esineiden löytämisestä tulevan mielihyvän kautta. Sekä palveluskoira- että pelastuskoirakokeissa jäljeltä löytyvät esineet tai ihmisen hajuiset kepit ovat keino varmistaa, että koira on jäljestänyt koko koejäljen.
Jäljestäminen on useimmille koirille todella mieluinen harrastus, ja sen avulla koiralle on helppo tarjota tekemistä yksinkin!