podcast
hyötykoirat
hajutyöskentely
smartdog
perustaidot
muut
uutiset ja tapahtumat
verijälki
käyttäytymisanalyysi
jäljestys
kuulokoira
tukikoira
hyvinvointi
kuntoutus
fyysinen harjoittelu
suhde koiraan
ohjaajan toiminta

Mitä opin koiristani smartDOG-testissä

Kun Katriina Tiira julkaisi smartDOG-testit huhtikuussa 2016, olin heti myyty. Testit on suunniteltu mittaamaan koiran kognitiivisia ominaisuuksia, siis asioita, joiden ymmärtämisestä minulle olisi suoraa hyötyä koirieni koulutuksen suunnittelussa.

Menin ensin testiin nuoremman Pinna-koirani kanssa, joka oli tuolloin 1,5-vuotias. Nautin koiran kouluttamisesta tosi paljon, mutta välillä jouduin tilanteeseen, jossa koiran toiminta tuntui aivan käsittämättömältä. Laitoin monta asiaa koiran huonon keskittymiskyvyn piikkiin. Testin jälkeen jouduin pyörtämään puheeni, sillä testin viimeisenä ollutta muistitehtävää lukuun ottamatta Pinna oli suoriutunut todella hyvin koko pitkästä 1,5 tunnin testistä. Tänä aikana oli paljastunut mm. se, että harrastuksemme kannalta tärkeä koiran itsenäinen työskentely tarvitsisi juuri nyt pienen lisätöytäisyn eteenpäin. Tärkein oppini testistä Pinnan kanssa oli, että koulutan sitä nostaen kriteereitä aivan liian hitaasti. Koiran oppiminen tuntuu hitaalta, koska se oppii itse asiassa niin nopeasti, että käyttäytyminen ehtii vakiintua tietynlaiseksi ennen kuin siirryn koulutuksessa eteenpäin. Silloin koiran itsensä on jo vaikea muuttaa toimintaansa.

Hippu-koirani oli testihetkellä jo 7,5-vuotias. Se nautti testistä täysin siemauksin: 1,5 tuntia oli aivan liian lyhyt aika! Hipun kohdalla testi vahvisti sitä, minkä jo tiesin. Hippu on hyvin itsenäinen, melko nokkela ja hyvin sinnikäs tyyppi, joka ei juuri ihmisen apua kaipaa. Suurin ahaa-elämys oli se, miten merkityksellisiä ihmisen eleet Hipulle ovat koiran itsenäisyydestä huolimatta. Koulutuksessa oman ohjaamisen kanssa on oltava huolellinen sekä siitä näkökulmasta, ettei vahingossa auta koiraa, tai toisaalta ettei tule antaneeksi sille ristiriitaisia vihjeitä. Testin aikana tuli hienosti ilmi myös yksi asia, jota testissä ei varsinaisesti mitata: koiran suhtautuminen virheisiin. Hippu oli hyvin pettynyt tehdessään virheen. Se todella halusi ymmärtää, mistä tehtävissä on kyse. Yhteen tehtävään koira jopa kieltäytyi lähtemästä, koska ei ymmärtänyt, mitä tehdä.

Testaajakoulutuksen yhteydessä koirani testattiin uudestaan. Kumpikin oli melko tarkkaan vuoden vanhempi kuin ensimmäisellä kerralla. Testien tulokset olivat hyvin pysyä, koirat suoriutuivat tehtävistä hyvin samalla tavoin kummallakin kertaa. Pinnan testissä tuli hienosti näkyviin koiran kehittyminen ja aikuistuminen. Se suoritti ELEET-osion vielä hieman paremmin kuin aiemmin, sillä se jaksoi keskittyä paremmin. Samoin muistitehtävässä näkyi valtava ero: ensimmäisellä kerralla Pinna ei muistanut oikein ainuttakaan kertaa tehtävän aikana, toisella kerralla se muisti oikein lähes jokaisen. Se, että tulokset olivat kummallakin kerralla lähes samanlaiset, kertoo paljon testin luotettavuudesta. Testistä saamaansa tietoa voi halutessaan hyödyntää todella tehokkaasti koiraa kouluttaessaan.

Tässä muutama esimerkki siitä, mitä muut testissä käyneet ovat oppineet koiristaan!

Mari kävi koiransa Nooan kanssa KOGNITIO-testissä koiran ollessa 6-vuotias.

”Testin jälkeen tuli selkeämpi ja paljon konkreettisempi kuva siitä, millainen oma koira on harrastuskoirana. Aiemmin oli vain tuntunut, että rally-tokossa ei hommat suju, ja miten ihmeessä motivoida koiraa tai miksei se nyt sitten tänään motivoidu jostain jutusta. Raportin ja testitulosten lukemisen jälkeen itselle tavallaan avautui paremmin se, että miksei kaikki ole aina mennyt niin putkeen. Jos olisin tiennyt ne asiat jo nuoren koiran kohdalla, niin oltaisiin tehty asioita alusta alkaen toisin ja oltaisiin ehkä jossain pidemmällä. Arjessa koirasta voi kyllä huomata monia asioita, mutta ei asioita edes pysty tai osaa arvioida sillä tavalla, kuin testissä tehdään.”

Katja vei koiransa Sonetin testiin, koska halusi oppia ymmärtämään paremmin eläinsuojeluyhdistyksen kautta tulleen koiransa käyttäytymistä.

”Ymmärsin, että Sonetilla on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli, vaikka se onkin nopea ja sen reaktiot vaikuttavat minun silmiini aivottomilta. Se on sinnikäs ja hyvin itsenäinen, ja sen vuoksi ihmisen haaste on saada Sonet haluamaan hillitä omia reaktioitaan.”

Tiian tollerit Halla ja Hilma olivat yksiä ensimmäisistä testikävijöistä.

”Testi auttoi minua hyödyntämään uusia koulutustapoja treeneissä. Suurimman annin testeistä sai ehdottomasti siinä, että koirat tekivät testit peräkkäin ja pystyi itse hyvin muistaman, miten eri tavoin toinen koirista ratkaisi tehtävät. Se havainnollisti hyvin yksilöllisiä eroja kahden saman rodun edustajan välillä. Ja tietysti tuli hyvä fiilis siitä, miten kivasti kumpikin koira ratkoi tehtäviä!”

Lue lisää smartDOG-testeistä ja varaa aika testiin Vainuvoimalla osoitteessa http://www.smartdog.fi

Elisa Reunanen/Vainuvoima, lisensoitu smartDOG-testaaja